Miten EU suhtautuu maahanmuuttoon?

Kirjoitin edellisessä postauksessani pakolaisista, ja jatkan yhä saman aiheen parissa, koska tämä aihe on edelleen ajankohtainen, ja paljon mediaa sekä koko EU:n kansalaisia puhuttanut asia. Tutustuin juuri EU:n maahanmuuttoon liittyvään sivustoon, joka löytyy täältä. EU painottaa kaikkien maiden osallistamista, yhtään maata ei pidä jättää yksin pakolaiskriisin levitessä. EU komissio pyrkii löytämään pidemmän tähtäimen ratkaisuja paisuneeseen maahanmuutto ongelmaan. Se pyrkii tutkimaan salakuljettajien verkostoja, ja puuttumaan laittomaan maahantuloon. Lisäksi komissio haluaa rakentaa vahvempia kumppanuuksia keskeisten EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.

Suomen Maahanmuuttoviraston mukaan Suomeen saapui vuonna 2015 ennätysmäärä pakolaisia, mikä ei kyllä ole lainkaan yllättävä uutinen. Vuoden 2015 loppuun mennessä turvapaikkaa oli hakenut ennätykselliset 32 476 henkilöä. Enemmistö näistä oli Irakista. Myös Afganistanista, Somaliasta ja Syyriasta tuli paljon turvapaikanhakijoita. Vuoden loppuun mennessä vastaanottokeskuksia oli perustettu jopa 142.

Osa turvapaikanhakijoiden hakemuksista on jo ehditty käsitellä. Suomen Maahanmuuttoviraston mukaan 41% päätöksen saaneista hakijoista sai kielteisen päätöksen. Turvapaikanhakijoiden hakemuksia myös raukesi ennätyksellinen määrä. Raukeamiset johtuivat yleensä siitä, että hakemus oli peruttu.

Näyttökuva 2016-01-29 kello 14.33.07

(Visited 75 times, 1 visits today)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *