Ajankohtaiset EU-uutiset

Ajankohtaiset EU-uutiset...

Viime aikojen EU-uutiset kertovat, että EU ja Turkki saattavat löytää sovun viisumikysymyksessä. Turkin ulkoministeri on kertonut odottavansa viisumivapautta Turkille viimeistään lokakuussa. Vaikka sopuun ei kuitenkaan ole vielä päästy, EU ja Turkki ovat silti puheväleissä toistensa kanssa. Turkki on kuitenkin varoittanut EU:ta, ettei se tule pitämään omaa osuuttaan pakolaissopimuksesta, mikäli viisumivapaus ei tule voimaan lokakuun alusta lähtien. Tämä tietäisi lisää pakolaisia Eurooppaan, ja pakolaisongelma tulisi kärjistymään entisestään. Maaliskuussa EU:n ja Turkin välillä tehty sopimus velvoittaa Turkkia rajoittamaan Eurooppaan pyrkivien pakolaisten määrää. Turkki onkin saanut Egeanmereltä tulevat pakolaiset hallintaansa ja pitänyt heidät EU:n rajojen ulkopuolella. Nyt Turkin viranomaiset ovat kuitenkin pettyneitä siihen, että EU ei puolestaan halua korvaukseksi antaa Turkille mitään takaisin. EU:n mielestä viisumivapautta on vaikea myöntää, sillä Turkki ei täytä kaikkia siihen laadittuja ehtoja. Tämä onkin syy, miksi neuvottelut ovat edelleen käynnissä. EU on vaatinut Turkkia käymään läpi uusia terrorismin vastaisia lakejaan. Turkki on kuitenkin kieltäytynyt tästä vedoten lakien tärkeyteen taistelussa ISIS-terroristeja ja kurdisotilaita vastaan. EU-uutiset seuraavat tarkoin EU:n ja Turkin välisiä neuvotteluita...